maanantai 9. huhtikuuta 2012

Kunnon vanhanajan maitoa


Tätä maitoa on odotettu pitkään. Nyt sitä on kaupoissa. Tosin välillä sitä täytyy oikein metsästää kun kysyntä on ylittänyt tarjonnan. Itsekin jouduin kiertämään monta kauppaa ennen kuin yhdestä Prismasta sitä taas löysin. Kyseessä on Arla Ingmanin homogenoimaton, pastöroitu suomalainen luomutäysmaito. Rasvapitoisuus vaihtelee 4,1%-4,4% vuodenajasta riippuen.


Voi että tämä oli hyvää mämmin kanssa. Tosin eihän se ole ihan kerman veroista, mutta eipä ole rasvaprosenttikaan kerman luokkaa.

Meidän perhe on pitkään kaivannut tällaista rasvaista luomumaitoa. Meidän pikkuneiti kun on niin ruipelo, että olen välillä lurautellut luomu kevytmaidon joukkoon kermaa, mutta nyt voidaan se rumpa unohtaa ja juoda suoraan tätä kunnon rasvaista maitoa ja neitikin tykkää. Aika win-win -tilanne sanoisin.

Itsekin kyllä muistan omasta lapsuudestani, että meillä kotona juotiin punaista maitoa ja eipä ole tämän paksumpaa ainakaan tullut. Nykyään kaikki pitää olla vaan rasvatonta tai light -tuotteita, joista viimeinen on nykyään meillä erityisen välttelyn listalla. Mitään keinotekoisilla makeutusaineilla olevia tuotteita meille ei enää osteta. Pitää olla kunnon ehtaa ja rasvaisia tuotteita! Kyllä tuo elimistö tuota eläinrasvaakin tarvitsee, kuten tuo mies aina meillä hokee :)

Niin ja voin ihan käsi sydämellä vannoa, että tätä maitoa en hehkuta vain sen takia, että Arla Ingman sattuu olemaan uusi yhteistyökumppanini. Meillä oltiin tykästytty tähän maitoon jo kauan ennen kuin oli mitään tietoa edes mistään yhteistyökuvioista.

Huomenna sitten olisikin taas työpäivä, mutta onneksi on kivan lyhyt viikko!

10 kommenttia:

  1. Kiva, kiitos vinkistä! Täytyypä hakea kaupasta. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti löydät sitä. Viimeksi sain sitä Ison Omenan Prismasta kun taas Olarin Prismasta se oli ollut pitkään loppu. Metsästysonnea :)

      Poista
  2. Tää on hyvä lisä maitomarkkinoille, olen ittekkin odottanut tällaista markkinoille jo pitkään. Maitorasva on NIIIIIIN terveellistä. Me haetaan tinkimaitoa luomutilalta suoraan ja avot lapsoset tykkää. Jos normi kevytmaitoa antaa, niin tulee kommenttia, että tässä on ihan hassu maku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On muuten ihme, että tällaista maitoa ei ole aikaiemmin tullut markkinoille. Luomumaitoa on kuitenkin ollut jo monia vuosia, joten missä on viipynyt tällainen rasvainen homegenoimaton maito? Valiolla ei taida edes olla vielä tällaista. Nyt mä ehkä kysyn tyhmiä, mutta mitä on tinkimaito? Monesti on varoiteltu, että maitoa ei saisi juoda ilman pastoröintiä. Onko teillä ollut mitään ongelmia sen kanssa?

      Poista
    2. Siis tinkimaitohan on sitä pastoroimatonta ja homogenoimatonta maitoa. Ehdottomasti pitäisi olla tässä maassa enemmän pastoroimattomia tuotteita, mä uskon siihen että siinä ei ole mitään pahaa. Lapseni 3- ja 1,5 on juoneet tätä maitoa vuoden ja mitään ongelmia ei ole ollut , päinvastoin, terveitä allergittomia lapsia.

      Poista
    3. Ok. Eli se on sitä aitoa ehtaa tavaraa ilman mitään käsittelyitä. Se taitaa olla aika harvinaista herkkua vaan nykyään. Nykyään kaikki on niin käsiteltyä, että tulee kaiken maailman ongelmia jo sen takia.

      Poista
  3. Kirjoitin ja poistin, mietin uskallanko sanoa tätä edes ääneen... Kerronpas kuitenkin ;)

    Kääk... mitähän tuohon sanoisi:)
    Kaksi setääni oli maanviljelijoitä ja navetatkin heillä oli. Muistan kun kaupungista ajeltiin maalle sukulaisia katsomaan, niin päydässä oli aina "suoraan utareesta" olevaa maitoa. Oliko mitää "pahempaa", se on lämmintä ja kitalakeen jäi rasva kiinni!! ;)
    Mämmin kanssa nautittuna en osaa sanoa mitään, kun en ole ikinä oppinut tuolle mämmille:) Riisipuuroon tuo on varmasti tosi hyvää ja Alexille tuota voisin juottaa, kun pikkumies on kanssa aika ruipelo:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, voin kuvitella, että tuosta on jäänyt pieni kammo :) Äitini on myös maalta kotoisin ja tätini jatkoi tilan pitoa ja oli myös lehmiä kun olin pieni. En kyllä yhtään muista, että olisin sitä maitoa kyllä juonut tai jäänyt mitään kammoa. Ehkä säästivät siltä tarjoamiselta. Täytyykin muuten kysäistä tädiltäni asiaa, että miten oli. Sen vaan muistan kuinka hyvää uunijuustoa siitä ternimaidosta tuli eli onneksi on jäänyt ihan positiiviset muistot tuon osalta :)

      Poista
  4. Me on myös haettu läheiseltä tilalta suoraan tankista maitoa, ja hyväähän se on etenkin puurossa ja leivonnassa ja esim. juuston teossa. Maku vaatii aluksi hiukan totuttelua. Harvoin noista mitään ongelmia on kai tullut kenellekään, hygienia on niin hyvää navetoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva kuulla, että mitään ongelmia ei ole ollut. Tosiaan maku voi aluksi olla sellainen, että tarvitsee totutella.

      Poista