sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Nallekakun teko-ohje


Sain pyynnön laittaa vähän tarkempaa ohjetta tämän nallekakun teosta, jonka tein pikkuneidin 2 -vuotis synttäreille, joten tässäpä se tulee. Kakkupohja on tehty ihan kääretorttupohja taikinasta ja säätele sen koko vähän muottisi mukaan. Itse en nyt valitettavasti yhtään muista minkä suuruisen taikinan tein tuohon nallekakkuun. Muistaakseni neljän munan, mutta taisi jäädä yli taikinaa. Kyseinen silikoninen nallemuotti on ostettu Lidl:stä. Välillä sieltä voi tehdä kivoja löytöjä edullisesti.


Halkaise kakku joko kahteen tai kolmeen osaa riippuen paksuudesta. Tämän nallekakku oli sen verran ohut, että halkaisin sen vain kahteen osaan. Kostukkeena käytin ananasmehua, jonka päälle levitin vadelmahilloa ja täytteenä minulla oli ananasmurskaa, viipaloitua banaania ja päälle vaahdotettua kermaa. Jos sinulla on kakku leikattu kolmeen osaan, niin jakaisin ananasmurskan toiseen väliin ja banaanit toiseen. Muista kostuttaa myös ns. kansipala. Levitä siihen päälle kanssa kermaa. Tätä päälliskermaa olisi voinut olla kyllä huomattavasti enemmän kuin mitä itselläni jäi jäljelle kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Vaikea aina arvioida mitä menee kakun sisälle ja mitä jää päälle. Kerman levityksen jälkeen piirrä ääriviiva rajaukset joko suorapäisellä tyllalla tai valmiilla tuubiin pakatulla seoksella (writing icing).


Kuorrutuksen ohje on seuraavanlainen:

250g  suolatonta voita
500 g tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
muutama rkl maitoa
elintarvikevärejä 

Vatkaa kuorrutteen voi ja tomusokeri tasaiseksi, mausta vaniljasokerilla ja ohenna maidolla. Jaa seos pieniin kulhoihin ja värjää seokset haluamilla väreillä. Sokerikreemillä kuorrutetut kakut on syytä koristella tarjoilua edeltävänä iltana, jotta kuorrute ehtii kovettua. Kuorrute voi kuulostaa aika eksoottiselta, mutta maku on kuitenkin ihan hyvä ja tosi makea. Itse jopa tykkään siitä enemmän kuin kermasta.


Rajausten jälkeen ala täyttämään alueet pienellä tähityllalla. Pursota pieniä ruusukkeita vieri viereen.

Itse käytän pastavärejä kuorrutteen värjäämiseen. Tiimari ainakin myi näitä jossain vaiheessa, mutta taisi luopua näiden myynnistä. Muista, että väriä tarvitaan oikeasti vain nuppineulan pään kokoinen annos.



Tämän näköistä tyllaa käytin.


Tässä vielä lopputulokset. Alla oleva autokakku oli ensimmäinen kokeiluni ja ikkunoiden keltaisesta tulikin orassi kun en uskonut, että sitä väriä riittää oikeasti ihan nuppineulan pään kokoinen annos. Nallekakku onnistui sitten hieman jo paremmin kun ehti harjoitella yhdellä kakulla ensin. Massu on tehty hieman muuta vartaloa tummemmalla sokerikreemillä, niin saa ilmettä kakkuun enemmän.


Tätä autokakkua tarjoiltiin pikkumiehen 3 -vuotis synttäreillä ja nallekakun tein pikkuneidin 2 -vuotis synttäreille.


Nämä muotit raahasin Jenkeistä nyt marraskuussa. Täällä Suomessa kyseisistä vuoista saa pulittaa helposti jopa lähemmäksi neljäkymmentä euroa kun tuolta sain ne n. 10 eurolla kappale. Seuraaville synttäreille olisi tarkoitus tehdä tuollainen kolmiulotteinen autokakku ja pikkuneidille tanssiva nallekakku ja Hello Kitty -kakku.


Kivaa, että näissä vuoissa oli myös muutama ehdotelma koristelun suhteen. Ei taida vaan ihan noin hienoa tulla meikäläisen tekeleistä.

Tällainen oli siis minun ohjeeni. En ole todellakaan mikä ammattileipuri vaan ihan harrastelija ja tosiaan vasta kaksi harjoituskakkua tehneenä eli sillä varauksella lukekaa tämä ohjeeni :)

Nyt kämppää siistimään ja laittamaan kuntoon kuvauksia varten. Mukavaa sunnuntain jatkoa!

4 kommenttia:

  1. Voi että on käteviä. Joskus noita ihastellut kaupoissa, mutta jäänyt ostamatta. Hmmm...seuraavalla kerralla...voi olla että lähtee joku kakkuvuoka matkaankin :)

    Hyvää sunnuntai päivän jatkoa <3

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia paljon , nalle kakun ohjeest :) Tosi kiva juttu, nyt vain rupeen tommost nallukka vuokaa ettimään ja tääl on kyl mont Lidiäkin et vois kyl sielki käydä kattomas :)

    VastaaPoista
  3. Kammoan elintarvikevärejä, nehän on pelkkää lisäainetta! Mutta varmaan niitäkin on turvallisia ja ei-turvallisia, esim. caroten ja karmiini on turvalliset.

    Kuorrute pelkkää voit aja sokeria, huhhuh! mutta maku tärkein.

    T. Isabel

    VastaaPoista
  4. Pauliina: eikun rohkeasti kanssa vaan vuoka ostoksille :)

    Johanna: tsemppiä metsästykseen. Lidlissä noita tosiaan on aina välillä, mutta sielläkin se valikoima vaihtelee viikottain. Muistaakseni jokunen viikko sitten oli taas noita silikonivuokia myynnissä, mutta voivat olla jo loppu.

    Anonyymi: joo eihän noi elintarvikevärit ole mitenkään terveellisiä, mutta toisaalta kun noita kakkuja syö vain max kaksi kertaa vuodessa (ainakin meillä), niin voi vähän katsoa sormien välitse. Näin olen sen ainakin itselleni perustellut. On muuten aikamoiset varoitustekstit tuossa pastavärin kyljessä. On tehty Jenkkimarkkinoille ja siellä tarvitaan kaiken maailman varoitukset. Viitataan mm. lasten ylivilkkauden lisääntymiseen jne. Mitkä pitävät varmaan ihan paikkansa. Mielelläni käyttäisin luontaisia värejä, mutta en ole ainakaan vielä sellaisia löytänyt tai ehkä olen liian huonosti etsinyt.

    VastaaPoista