keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Lasten kirjaillut lakanat nimillä

 

Lasten sängyt saivat uudet pussilakanat ja tyynyliinat, jotka vihdoin ja viimein sain ommeltua valmiiksi. Ajattelin että eihän noiden ompeluun kauaa mene, mutta kummasti niihin sai vaan aikaan suttautumaan. Ei se niin nopeata ollutkaan kuin olin kuvitellut. Ihan onnistuneet tekeleetkin vielä tuli vaikka koskaan en ollut tuollaisia tehnyt. Piti tosin vähän luntata valmiista pussilakasta mallia.


Nämä kuviot tein viimeisenä työnä tilkkutäkkikurssillani työväenopistolla. Olispas kiva omistaa tuollainen yli 3.000 euron kirjaileva ompelukone. Sillä jos jollain on ihana surrutella kuvioita. Ei vaan ihan raaski tällainen harrasteompelija sellaista ostaa, mutta onneksi erilaisilla kursseilla voi käytellä kirjailevia ompelukoneita. Mie surruttelen vaan meidän äipän pitkälti yli 20 vuotta vanhalla ompelukoneella ja hyvin pelittää. Nuo koneet kun olivat ennen vanhaa hieman eri laatua kestävyydeltään kuin nykyiset, joita ei ole tarkoitettu edes kestämään pitkiä aikoja toisin kuin ennen vanhaan.


Kummasti näillekin lakanoille tuli muuten hintaa. Olisi saanut kyllä jo kaupasta valmiiksi ostetut halvemmalla, mutta eipä olisi ollut sitten tuota nimikointia niissä ja tuota oman käden leimaa.

Pikkuneidin prinsessa aiheisen pussilakanan ja tyynyliinan takaosan tein valkoisesta pehmeästä puuvillasatiinista, jotka leikkelin tuplasängyn lakanasta. Tulee huomattavasti halvemmaksi ostaa tuollainen valmis lakana ja leikellä se kuin ostaa kangas metritavarana kangaskaupasta. Näin takaosasta tuli myös ihanan pehmeä ihoa vastaan.


Pikkuisen herran lakanoissa seikkailee puolestaan auto. Tekisi mieli tehdä vielä toisetkin tällaiset lakanat tähtikuosisesta kankaasta, mutta ehkä se idea saa jäädä nyt hautumaan mieleen.

 


Nyt meillä nähdään kauniita unia!

11 kommenttia:

  1. Ihanat lakanat!

    Ps. Mulla on sulle jotain blogissani, käyhän kurkkaamassa! ;)

    Mukavaa pakkasviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Ihanat lakanat!

    Sellainen kirjova ompelukone olisi kyllä tosi hieno - sopisi mulle, sillä kirjailun opettelu ei oikein iske...

    Hanna(-Maija)

    VastaaPoista
  3. Ihania lakania!!
    Mullaki kesti vanha kone melkein 20 vuotta, mutta uusi 2 vk ja toinen 1 kuukauden!
    Nyt on kolmas tilauksessa:)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihanat!!!

    Mukavaa loppuviikkoa<3

    VastaaPoista
  5. Kamomilla: kiitos kiitos. Täytyykin laittaa mietintään nuo suosikit.

    Hanna-Maija: kiitos. Joo tosiaan tuollainen kone olisi kiva omistaa, mutta vähän turhan kallis vaan.

    Mia-Willa Oliviasta: sehän se on vitsauksena noissa nykyäajan koneissa, että mitkään ei kestä. Toisin se oli ennen kun miehetkin oli rautaa ;)

    Arja: kiitos kiitos. Toivottavasti on ollut oikein mukava viikko myös siellä.

    VastaaPoista
  6. Voi kuinka kivat petivaatteet olet tehnyt! Tosi hienot! Lapsillekin kiva juttu äidin itsetekemät.

    VastaaPoista
  7. Kauniit lakanat teit <3 ja ei kyllä voita mitenkään kaupasta ostettuja :)
    Mullaki on minun äitin vanha ihan normi haaleanvaaleanvihertävä 38-vuotias Singer-ompelukone, ja hyvin surruttaa sen mitä tarviiki :) Samoten kymmeniä vuosia vanha mankeli, johon vaan hammasratas tarvinnu uusia parisen vuotta sitte ja makso tuolloin 20euroa tuo osa ja itte pysty vaihtaan eli halavaksi tuli :) Kyllä ne ennen osas :D Mutta nythän ei kauppa kävis ja talous ois surkialla jamalla jos kaikki kestäis yhtä kauan ku ennen, näimmie muka oon sen uusien konneitten laukeamisen hetkessä järkeilly :D

    VastaaPoista
  8. Oho, taisin kirjottaa väärin edellisseen..hmm...siis omatekemät lakanat voittaa mennen tullen kaupasta ostetut..jokohan nyt meni oikein mitä tarkotin :)

    VastaaPoista
  9. Maaka: kiitos kovasti kehuista.

    PiiaS: Näin on. Tosin nuo meidän vekarat ei vielä oikein taida noiden päälle ymmärtää, mutta ehkä sitten joskus.

    Meän Satu: heh, joo ymmärsin onneksi mitä ajoit takaa. Joskus kirjoitukset menee vaan vähän eri mallilleen mitä ajatteli :) Niinhän se on nykyajan maailmassa, että jos koneet olisi samaa laatua kuin ennen niin eihän tuo kauppa kävis.

    VastaaPoista
  10. Tosi kauniit, olet taitava! Tuollaiset ottaisin meidänkin pojille. :)

    VastaaPoista