sunnuntai 12. helmikuuta 2012

150 -vuotis synttäreillä ja Me&I:ta

Pistäydyttiin perjantaina Stockmannin 150 -vuotisjuhlissa, joista ohessa muutama kuvapläjäys. Ruokapuoli oli minusta hienoinen pettymys, mutta jos ilmoittautuneita on n. 7.000 niin eihän siinä mitään kovinkaan ihmeellistä voi varmaankaan olettaa. Varsinainen pettymysten pettymys oli jälkiruokatarjonta tällaiselle makean persolle ihmiselle. Illan ohjelmassa mainostettiin, että kahvit tarjotaan kahdeksannen kerroksen Fazer kahvilassa ja voihan ei, se oli oikeasti vain sitä kahvia Fazerin sinisen suklaan kera. Varsinkin kun itse en pidä tuosta maitosuklaasta, niin olisin oikeasti kaivannut jotain muuta kuin tuota pelkkää kahvia, jota en edes juo. Missä oli täytekakku?


No valitukset sikseen. Ihan muutoin hienosti organisoitu tapahtuma. Ovella toimivat vanhan tyyliin sopivat ovimiehet.


Ja onneksi Stockkan herkku korjaili vähän tuota ruokapuolta. Siellä oli kaikkea hyvää tarjolla ostereista lukien. 


Vanhan ajan nostalgista tunnelmaa toivat hissitytöt.

Lähtiessä vieraat saivat mukavan muiston vielä juhlista. Lahjakassissa oli yhden illan esiintyjinä toimineen Karita Mattilan cd ja Stockkan 150 -vuotis suklaarasia. Nam!

Lauantai menikin sitten naapurin Me&I kutsuilla iloisesti kuoharin ja kymmenen mamman kera. Tästä klikkaamalla pääset heidän facebook sivuille kurkkaamaan ja tykkäämään. Alla muutama kuva Me & I kevätmallistosta. Itse tykkään erityisesti tuosta sirkus-teemasta ja noista pilvistä. Lisäkuvia Me&I nettisivuilta.

circus dress

circus

cloudy 

cloudy tunic

chic wallpaper dress

Nyt täytyis ruveta siivoushommiin. Plääh!

4 kommenttia:

  1. Moikka!

    Ai kiva te olitte siellä Stockalla. Ajattelinkin että varmaan pääsitte "sattuneesta syystä" sinne :-)

    Sullahan on ollut sitten kivaa menoa ja tekemistä! Kuka oli innostunut pitämään Me&i -kutsut? Minäkin mietin että olis kiva päästä vielä jollekin kutsuille, kun en ehtinyt omilla katsomaan vaatteita juuri ollenkaan :-)

    VastaaPoista
  2. Hannis: joo sattuneesta syystä siellä oltiin juhlistamassa ;) F:n kummitädin naapuri (jonka varmaan muistatkin) piti kutsut tuossa lähettyvillä. Niinhän se vähän on, että kun emännöi niin kaikkeen muuhun häslinkiin menee se aika ja jää omat ostokset vähän vähemmälle.

    VastaaPoista
  3. Kivat ovat juhlat varmasti olleet :)
    Itse olin mielissäni kanta-asiakaslehdestä, monta hyvää synttärietua käytettävissä :)

    Jostain syystä en ole näköjään saanut postauksistasi päivitystä omaan lukuluetteloon ja yllätyin kun olikin paljon juttuja mitä en ollut lukenut.. missähän lie vika. On ilmeisesti muidenkin blogeissa tätä tapahtunut..

    VastaaPoista
  4. J: no voihan voi jollei päivitykset tule näkyviin. Itse en ole huomannut sellaista. Tosin olen hieman huonosti ehtinyt täällä netissä käymään, kun tuo työn aloitus on pitänyt vähän kiireisenä. Synttäreillä oli tosiaan ihan kiva piipahtaa, vaikka ei oltukaan pidemmän kaavan mukaan.

    VastaaPoista