perjantai 6. tammikuuta 2012

Ameriikan ostokset lapsille

Lupailin joskus laitella näistä Ameriikan ostoksista juttua. Jenkkireissustamme näet enemmän juttua täältä. Tämä postaus on kyllä tehty enemmänkin ihan omaksi muistoksi ja kaikkia vaatteita en jaksanut lähteä kuvailemaan, mutta joitakin otoksia alla.  Oltiin Jenkeissä juuri Black Fridayn aikaan eli yhtenä Jenkkien vilkkaimpana ostospäivänä. Kaupat aukeavat tällöin keskellä yötä ja ryysis on aikamoinen ihmisten tehdessä jouluostoksiaan. Luonnollisesti tällainen shoppailuintoilija oli myös hamstraamassa silloin matkalaukut täyteen. Ottaen huomioon dollarin kurssin euroon nähden ja ihan kivat alennukset, niin matkalaukut täyttyivät ääriään myöten. Piti jopa ostaa uusi matkalaukkukin, että saatiin kaikki tavarat kotiin asti.


Pikkuneidille tuli pehmoisia yökkäreitä aika kasa. Tässä osa niistä. Eipä tartte ostaa ainakaan pariin vuoteen yökkäreitä.  


Pikkumiehelle luonnollisesti Autot -sarjan yökkäri.


Pikkuneidin vaatekaappi täyttyi myös uusista mekoista. Ihan kuin meillä ei olisi näitä tarpeeksi, mutta taas piti ostaa vaan lisää. Nyt pitäisi sitten vaan olla paljon kivoja juhlia tiedossa, että ehtisi käyttämnään kaikkia ennen kuin ovat pieniä. 


Nämä kaksi yllä olevaa mekkoa ovat suosikkejani. Vasemmanpuoleinen on ostettu pikkuneidin seuraaville synttäreille juhlamekoksi.


Tommy Hilfigerillä oli Black Fridaynä kaikki tuotteet - 40 prosenttia ja Guessillä oli -30 prosentin alennukset.


Pikkuneidille Tommyn huppari ja Guessin toppatakki.


Ralph Laurenin vaatteita pikkuneidille. Ralph Laurenilla ei ollut niin hyvät alennukset kuin muissa liikkeissä. Yhdestä tuotteesta sai vain -30 prosenttia, mutta onhan se parempi kuin ei mitään.


Ja alla puolestaan kasa Tommy Hilfigerin vaatteita pikkuneidin vaatekaappiin. Leggareita iso kasa ja peruspaitoja sekä sammarit.



Nämä pikkumiehelle Ralph Laurenilta. Jotenkin tuntui, että outlettien vaatteiden laatu oli huonontunut huomattavasti  verrattu vuoden takaiseen reissuumme. Hinnat olivat vaan nousseet ja laatu heikentynyt. Yleensä ostan tuolta Ralph Laurenilta ison kasan vaatteita, mutta nyt piti oikein etsimällä etsiä mitä sitä ottaisi kun ei oikein mikään säväyttänyt. Jotain kuitenkin löytyi kuten kuvat kertovat.



Iso kasa Tommy Hilfigeriä pikkumiehelle. Piti taas oikein hamstrata täydennystä vaatekaappiin lempimerkistäni.



Näitä Tommyn peruspikeitä tuli sitten hankkittua oikein kasapäin ja monessa eri koossakin jopa samaa kuosiakin. Tämä osin vähän vahingossa kun kävin monessa eri Tommyssä ja en sitten enää muistanut mitä olin ostanut.  En sitten jaksanut enää lähteä niitä palauttelemaan takaisin kauppaan.


 Meillä on melkein kaikki joulukoristeetkin jaksettu kerätä pois odottamaan ensi vuotta. Minijoulukuusemmekin kannettiin roskikseen jo viikko sitten kun varisi ihan hirveästi. Syynä taisi olla se, että raasu kuusi tönötti purkissa ilman vettä. Oli nimittäin tekemässäni saviruukussa, joka päästi vedet läpi enkä sitten jaksanut ruveta vaihtamaan toiseen purkkiin. Ihan hyvin palveli tarkoitustaan tuonkin ajan.

Nyt sohvalle röhnöttämään!

Leppoisaa loppiaisen jatkoa!

1 kommentti:

  1. Upeita vaatteita!!!
    Meillä suunnitellaan myös Amerikan matkaan ensi kesäksi, mutta se olisi osittain sukulointimatka. Saa nähdä miten käy, onnistuuko :)

    VastaaPoista