maanantai 12. syyskuuta 2011

Pioneja ja Italian kutsua


Jäi nämä Pionien kuvat näköjään julkaisematta kesällä. No laitetaan ne nyt tänne vielä kun kerran on tullut räpsittyä ne. Voidaan muistella haikeudella sitä ihanaa kesää joka sitten men jo, vaikka viikonloppuna olikin aivan mahtavan kesäinen keli. Saatiin vihdoin ja viimnein aitakin maalattua, syyslannoitteet levitettyä ja kädentaitomessuillakin ehti piipahtamaan. Kiitos vaan H-M seurasta :) Kädentaitomessuilta oli tarkoitus laittaa kuviakin tänne, mutta en ollut muistanut ladata kameran akkua, joten se hyydähti sitten heti alkumetreillä.

Onhan syksyssäkin omat puolensa, mutta kyllä meikis on  niin kesäimmeinen. Kyllä se talvi sieltä taitaa tulla vaikka kuinka siitä täällä purnais. Lämpö sopii meikäläisen kaltaiselle vilukissalle niin paljon paremmin kuin tuo kylmyys. Sisälläkin pakko pitää aina tohveleita jalassa kun varpaat aina muuten jääkalikat. Ilmeisen huono ääreisverenkierto.



Purnaukset sikseen. Saan kuitenkin nauttia vielä hetkisen kesän lämmöstä kun lähdetään minilomalle Italiaan keskiviikko aamuna. Meikäläinen tunki miehen työmatkalle mukaan ja samalla käydään moikkaamassa miehen siskon perhettä, joka on juuri kotiutunut Firenzeen. Terkkuja vaan sinne! Kohta täältä tullaan kassit täynnä ruisleipää, salmiakkia ja sen tiskiharjan kanssa :)

Otettiin Ryanairin halpislennot Milanoon, josta ajetaan Torinoon ja sieltä sitten Pisan kautta Firenzeen. Lennon hinta ei ollut kuin n. 100 euroa per nuppi, joten ei ollenkaan paha kotiäipän kukkarolle. Tosin ensin täytyy mennä kyllä Tampereelle, joten lisäähän se tietysti kustannuksia ja jos ruumaan haluaa matkatavaroita niin ne maksaa erikseen. Niin ja ruoat joutuu ostamaan erikseen, mutta halvalla ei voi kaikkea saada. Sunnuntai iltasella sitten takaisin Italian turneen jälkeen.
Ciao!

5 kommenttia:

  1. Aina ihanat pionit!

    Oi,oi,oon ihan intona sun puolesta. Pääset Italiaan!

    Ota paljon kuvia reissusta, että me muut päästään vähän nauttimaan Italian tunnelmista;)

    VastaaPoista
  2. tervtuloa saapasmaahan :) tààllà etelàssà ainakin on aivan tàysi kesà vielà, ihan liikaakiin oikeastaan :D

    VastaaPoista
  3. Wau, hieman vihreänä täällä toivottelen ihanaa reissua!

    VastaaPoista
  4. Kauniita pioneita! Oikein hyvää matkaa teille, nauttikaahan Italian iloista:)

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia toivotuksista. Juuri katsastin sääennusteen Italian osalta. Torinoon luvattiin +29 ja Firenzeen yli +30 eli ainakin tarkenee ja aurinko paistaa. Saas nähdä miten vaan päästään lähtemään täältä huomenna kun sitä myrskyä luvattu. Kaipa tuo halpalentoyhtiön kone pysyy tuolla taivaalla, jos ilmaan päästään...kääks! :)

    VastaaPoista