Tällaisen sängyn kun sais näillä tekstiileillä, niin olisin aika onnellinen ihminen. |
Jotenkin nämä beiget tähtijutut ovat myös ihanan värisiä. Niin seesteisiä. Meillä löytyy kyseinen torkkupeitto ja tähtityynyt vaaleansinisinä. Ehkä tuo beige olisi kuitenkin ollut parempi valinta näin jälkiviisaana :)
Tämä merihenkisyys on myös lähellä sydäntäni ja yksi suosikkiväreistäni. Kyllä tuo lukunurkkaus kelpais ainakin minulle.Puhumattakaan kuinka ihana olisi pujahtaa tuonne peiton alle haaveilemaan.
Ja pitäähän tähtiä löytyä myös astioista. Näitä Gant Homen astioita en ole koskaan hankkinut. Ei ole oikeastaan edes käynyt mielessä, mutta ehkä sitten joskus siihenkin sortuu. |
Nämä olisivat niin ihanan hempeitä lastenhuoneeseen. |
Ohessa vielä vähän Gantin historiaa. Alkujuuret yritykselle löytyvät Jenkeistä 1920 -luvulta kun Bernard Gant aloitti paitojen valmistuksen. Toinen maailmansota sotkee vähän kuvioita välillä ja 1949 perheen nimeä kantava yritys Gant saa alkunsa. Vuonna 1980 kolme ruotsalaismiestä saavat lisensointi oikeudet Ruotsiin ja viisi vuotta myöhennin vuonna 1985 ruotsalaiset hankkivat koko Euroopan laajuiset lisenointioikeudet. Vuonna 1999 ruotsalaisille siirtyi koko Gantin brändi. Tätä viimeistä käännettä en itse muuten tiennytkään. Luulin nimittäin edelleen, että kyseessä on Ruotsalainen yritys, mutta vuonna 2008 Sveitsiläinen yritys Maus Frères osti Gantin. Se sitten siitä meidän naapurimaan ylpeydestä :( No ehkä tämä ei kuitenkaan mitenkään vaikuta minun ostopäätöksiin, joten se siitä suremisesta ja ihania ne on joka tapauksessa.
En kans tiedä kuinka pop tähdet enää on, mut mut ne on vieny kans mukanaan ihan totally...lisää tähtiä, niitä ei voi olla liikaa :D
VastaaPoistaKivaa viikon jatkoa!
Virran mukana ei oo kiva mennä, omien polkujen kulkeminen on paljon kivempaa! ;D Meinaan siis, että jos tykkää niin onko sillä väliä vaikkei se oiskaan IN just?!
VastaaPoistaNää on kyllä kivoja, mutta esim. tossa sängyssä on mun makuun liikaa tähtiä... Mut ton vaaleenpunasen tyynyn huolisin Ruusan huoneeseen! Ja noi beiget astiatkin ois aika kivoja... ;)
Aurinkoista viikon jatkoa!
Tuo nukkekoti on aivan mahtavan upea.
VastaaPoistaPäm: Juuri näin :)
VastaaPoistaSenni: juu meidänkään sängystä ei ihan löydy noin paljon tähtiä. Enemmänkin tuota tuota merihenkisyyden väriä.
Esa: kiitos :) kiva kun liityit lukijakseni.
Ihania tähtiä! Tykkään kovasti... Ihana myös tuo purjevene yhdessä kuvassa.
VastaaPoistaNää tähdet on aina muodissa :) On ne vaan niin ihania.
VastaaPoista