perjantai 8. huhtikuuta 2011

Sorruin sittenkin!

Hmm...jotenkin minä vielä eilen aamulla vannoin, että en mene Stokkan Hulluille Päiville ostamaan Green Gaten astioita. Kas kummaa, mieli muuttui kuitenkin. Eilen illalla jumpassa pähkäilin asiaa niin ettei meinannut askeleet mennä ollenkaan kohdilleen ja klo 20 suoraan jumpasta sitten vielä Stokkalle katsomaan oliskos niitä vielä. No olihan niitä kaikkia värejä.

Puolisen tuntia pähkäilyssä ainakin varmaan meni, että mitä väriä sitä ottaisi. Ensin lastasin ostokoriin kutakin väriä (kuppia, lautasta ja kulhoa) kaksi kappaletta eli olisi tullut 8 hengen setti. Sitten iski kuitenkin pihiys kun rupesin laskemaan, että niistähän tulee melkein 200 euroa. Loppujen lopuksi päädyin ostamaan vaaleansinistä 4 hengen setin. Tekisi kyllä vielä mennä hakemaan lisää, mutta sain näistäkin jo kotona sellaiset sanomiset, että en taida uskaltaa. Meillä kuulemma liikaa astioita. "Mutta kun noi on niin söpöjä" sepustus ei auttanut :) Kummia otuksia nuo miehet! ;)

Tänään oltiin sitten lasten kanssa paikallisessa K-raudassa shoppailemassa, josta mukaan tarttuivat nämä tulppaanit. Tämän halvemmaksi ei voi enää tulppaanit mennä. Hinta nimittäin 1,95 €/nippu.

Tällä hinnalla raskii ostaa aika monta nippua, joita tähän Aalto vaasiin tarvitaankin, jotta siitä tulisi kivan näköinen. Yleensä en osta keltaisia tulppaaneja, mutta nyt tulevan pääsiäisen kunniaksi valitsin tämän värin. Jotenkin sitä aina muutoin päätyy punaiseen.

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

9 kommenttia:

  1. Hih, hauskaa lukea vähän yhdestä jos toisestakin blogista otsikko "Sorruin sittenkin" tms. ja Hullareillahn sitä on piipahdeltu! Itse en ole (vielä) sortunut, vana vielähän tässä ehtii=D

    VastaaPoista
  2. Samoja kuoseja meillekin kotiutui ;) Onkohan gg tulossa pysyvästi stokkan valikoimiin, tiiätkö?

    VastaaPoista
  3. Mun ekat Greengaten lattemukit on tuota kuosia, ja ovat kyllä lempparit! Yhden potkaisi poika jalkapallolla rikki, yhden rikkoi appi, kaksi jäljellä. Ne kesäkodissa asustavat kappaleet on kyllä ihan Köpiksestä asti raahattu!

    Nuo keltaiset tulppaanit näyttää niin ihanan raikkailta valkoisen kanssa! Kyllä kannattivat ostoksesi, vaikka miehesi mitä sanois!

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Jarna: järkevintä olis kyllä varmaan jättä koko Hullut Päivät käymättä, mutta jotenkin sinne on pakko aina änkeä tungokseen :)

    Johanna: kyselin myyjältä, että onko niillä normaalisti noita myynnissä ja myyjä kertoi, että tuli nyt vain Hullujen Päivien ajaksi.

    VastaaPoista
  5. Nonna: joo laitetaan tuo miehen kommentti noista mappi Ö:hön :) Mäkin mietin, että oliskos pitänyt ottaa ainakin 5, kun joku rikkoutuu kuitenkin. Pähkäilin pitkään myös punaisen värin kanssa. Sekin jotenkin niin kiva.

    VastaaPoista
  6. Hei olipa hassua, mä ostin samoja tulppaaneita K-raudasta eilen - ja niitä mukeja kans, sen sä jo tiesitkin :-D Piti viestitellä sulle päivällä, että haitko ne, mutta nythän siis selkis :-)

    VastaaPoista
  7. Ihania! Eipä ihme että sorruit :) Voi noita miehiä ku ne ei aina ymmärrä hyvän päälle :D Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Hannis: hauskaa :) ei sitten törmätty K-raudassa. Minkäs värisiä tulppaaneja sä otit?

    Virpi: sanos muuta. Eihän nuo miehet aina ymmärrä hyvän päälle ;)

    VastaaPoista
  9. GG on täälläkin suosiossa :) Aivan ihania astioita, jotenkin tuntuu että kahvikin maistuu paremmalta kauniista kupista :)

    VastaaPoista