maanantai 11. huhtikuuta 2011

Risukranssien askartelua

Ollaan meidän lähiseurakunnan kerhossa askarreltu kaikennäköistä viime aikoina. Viimeisimpänä ovat olleet nämä risukranssit. Itse en ollut koskaan ennen kokeillut niiden tekoa ja tykästyin heti kovastikin. Ne ovat oikeastaan tosi helppotekoisia ja vain taivas on rajana oman koristelun suhteen. Vähän mielikuvistusta vaan peliin ja heti syntyy kivan näköisiä tekeleitä.


Itse käytin pohjaksi koivunrisuja, mutta pajut sopivat myös hyvin tuohon varsinkin pääsiäistä ajatellen. Nippu risuja vaan käteen ja sido ne yhteen rautalangalla tai vahvalla langalla. Itse käytin ohutta rautalankaa kun helppo käsitellä. Tämän jälkeen vain muotoilet haluamasi muotoisen kranssin.

Tästä kranssista tuli hempeän kesäinen. Perhoset ovat sidottu valmiiseen rautalankaan, jonka kieputin kranssin ympärille.

 Näin pääsiäisen kolkutellessa ovella voi koristeeksi laittaa eri värisä sulkia ja mm. Tiimarista saa kaikkea  pääsiäistilpehööriä ja heti syntyy kiva pääsiäistunnelma kotiin.
Tämä kranssi päätyi äidilleni.
Jos haluaa laittaa kranssin ulos, niin suosittelen liimapyssyn käyttöä koristeiden liimaukseen. Muutoin tuuli ja erityisesti linnut taitavat olla noiden höyhenien perään.

Ja eikun kaikki askartelutalkoisiin! Mulla olisi vielä ostamani valkoiset askartelumunat maalaamatta. Taidankin mennä kaivamaan ne pussista esiin ja käydä tuumasta toimeen :)

5 kommenttia:

  1. Tuo vaaleanpunainen on kyllä niin syötävän söpö! Mulla on vielä muutama "runko" odottamassa inspistä. Voipi olla, että nuo nykyiset riittävät ja rungot menevät vaikkapa varastoon odottamaan parempaa päivää!

    Huomiseen!

    VastaaPoista
  2. Kivan näköisiä kransseja! Pitäisköhän huomenna töiden jälkeen askarrella ulko-oveen joku kiva, keväinen kranssi. Onneksi on vain aamuvuoroja niin ehtii iltaisin jotain puuhastella :)

    VastaaPoista
  3. Nonna: mustakin toi vaaleanpunainen on paras noista :) Hyvä idea olis tehdä pari pohjaa varastoon ennen kuin lehdet puhkeavat. Taidanpa väsätä joku päivä.

    Virpi: Suosittelen. Laitappas kuvia sitten tulemaan blogiisi, niin voidaan ihastella tuotosta :)

    VastaaPoista
  4. Tahtoo keltaisen kranssin ulko-oveen!
    Se on sitten vissiin laitettava hösseliksi.;)
    Tänään lupasin laittaa lasten kanssa pääsiäisruohot kasvamaan. Eilen tutkailtiin valmiiksi vateja ja kulhoja, mutta päädyttiin kaapin perältä löytyviin eskimo-foliovuokiin. Leikkasin vaan ne taitetut yläreunat pois. Ja näyttää ihan kivalta. Saas nähdä miltä näyttää kun ruoho alkaa kasvamaan. Nyt olis hyvä paikka näyttää idea jos vaan olis se oma blogi...;)

    Nyt alan ikkunoiden pesun ja jos sen kranssinkin vääntäis...?!?

    Aurinkoisia terkkuja! :)

    VastaaPoista
  5. Anniina: Jokos on kranssi ovessa komeilemassa? :) Voi kun noi meidänkin ikkunat tulis joku pesemään. Onneks noi sälekaihtimet peittää pahimmat liat. Kaikki näkyy nyt niin selvästi kun aurinko paistaa. Niin ja se blogi nyt vaan pystyyn :) Autan kanssa mielelläni jos vaan osaan. Niin ja mitä on eskimo -foliovuoat? Nyt meni vähän ohi. Meillä jo ollut ruoho kasvamassa viikon ja aika harvaa näyttää tulevan :( Tänään maalailin pääsiäismunia.

    VastaaPoista