perjantai 1. huhtikuuta 2011

Kirppisshoppailuja

Pienempi purjevene hankintani.
Voiehan vitsit! Mulle pitää kyllä antaa tuonne kirppikselle kohta porttikielto. Sen verran paljon taas tavaraa tarttui mukaan sieltä viime viikolla. Kesti vaan tämä postauksen tekeminen vähän kun aina jokin mätti tässä blogissa kun yritin laitta kuvia ja tekstejä ja teinkin sitten kaikki uudestaan lepuutettuani ensin hermot.


Tämä oikeanpuoleinen purjevene löysi tiensä meidän purjevenekokoelmiin 15 eurolla. Olen ihan purjevene ja majakka hullu :). Vasemmanpuoleinen vene on muistaakseni Askosta monen vuoden takaa.
 Vaikka itsekin välillä vie tavaroita myyntiin, niin tuntuu että enemmän sieltä kuitenkin kotiin niitä tulee kun löytyy kaikkea mukamas niin kivaa. Ei tämä meidän tavaroiden vähennysprojekti oikein taida onnistua tuolla mun taktiikalla.

Myös tämä jätti-iso purjeveneen ostin samaiselta myyjältä 30 eurolla. Korkeutta on muhkeat 1,20 m ja leveyttä 1,30 m. Eteisen vaatekaapin päällinen, josta jatkuu korkea tila oli ainoa paikka mihin se mahtui. Hyvä, että sain sen ovesta edes ehjänä sinään. Meinas tehdä tiukkaa myös farkun takaluukussa. Tämän veneen tieltä sai väistyä joskus Brasiliasta raahaamani purjevene, joka toivottavasti löytää uuden kodin meidän mökiltä.
 Ens viikolla olis sitten kirppispaikka varattuna, joten täytyykin tästä kohta ruveta käymään tavaroita läpi ja laittamaan hintalappua kylkeen. On muuten sitten puuduttavaa hommaa. Voi kun joku tekis sen mun puolesta.


Tämä kyltti tulee pikku neidin huoneeseen. Hinta 8 €.

Samaiselta myyjältä söpöt kirjatuet 6 eurolla.


Ja samalta myyjältä vielä tämä pikku neidin huoneeseen 4 eurolla. Siihen on kiva ripustaa aluksi vaikka kortteja ja myöhemmin piirustuksia  Eksyin juuri paikalle kun myyjä toi näitä vaaleanpunaisia lastenhuoneen tavaroita ja pitihän sitä heti iskeä kiinni. Niin ja jostain syystä nämä kuvat nyt sitten jämähtivät tuonne oikeaan laitaan eivätkä suostu enää siirtymään.


Nämä puput jotenkin oikein kutsuivat ostamaan. Sopivat juuri sopivasti pääsiäistunnelmaan. Hinta 3 €/kpl


Muumitalo 8 € ja muumi tietokone 4 €. Muumitalon muumit olivat jo karkuteilla kuvaushetkellä. Ehkä ne jostain taas löytyy.
Taidanpa suunnistaa tästä jääkaapille ja kaivaa jätskiä esiin. Pitäisi vielä paketoida huomiset synttärilahjat. On muuten aika synttäritäytteinen viikonloppu. Huomenna olisi kummilasteni 5- ja 6 -vuotis synttärit, serkkuni tytön 9-vuotis synttärit sekä su kaverini, josta iäistä ei sen enempiä :) Voi olla, että kakkua pursuaa jo korvista tämän viikonlopun jälkeen, mutta valitukset sikseen ja mukavaa viikonloppua kaikille!

7 kommenttia:

  1. Kauniita tavaroita olet löytänyt =)
    Olen käynyt ihastelemassa täällä suloista nukkekotiasi ja salaa haaveilemassa, että joskus saisin itsellenikin tuollaisen (iki)projektin.

    Totta on, että tavaroiden hinnoittelu kirppikselle on tylsää ja lisäksi vaikeaa... ne tavarat, jotka itsellesi ovat olleet mieluisia ja tärkeitä, eivät välttämättä olekaan muiden mielestä yhtä arvokkaita. Ja taas joku itselle täysin turha krääsä voi olla jollekin tosi mieluinen ja tämä maksaa siitä ilomielin itseäsi hämmästyttävän summan!
    Mutta se kai on kirppisten idea, että toisen romu on toisen aarre!

    VastaaPoista
  2. Hienoja löytöjä olet tehnyt roppakaupalla :) Mukavaa viikonloppua synttärihumussa!

    VastaaPoista
  3. Vau mitä löytöjä! Sulle on muuten tunnustus mun blogissa :)

    VastaaPoista
  4. Hyviä kirppislöytöjä olet tehnyt
    ja kivoja juttuja muutenkin täällä blogissasi!
    Vähän aikaa kesti ennenkuin tajusin, että ollaankin saman seudun mammoja;)

    Tässähän alkaa tehdä mieli laittaa oma blogi pystyyn. Osaiskohan sitä!?!
    Ajattelin vaan, että olis aika ihana päiväkirjamainen muistojen kollaasi, jonne vuosien kuluttua palata.

    Mukavaa synttäriviikonloppua!:)

    VastaaPoista
  5. Hei, ekaa kertaa kyläilemässä. Upeen nukkekodin ootte rakentanut!!! Kauniita kuvia muutenkin blogissasi, liityin lukijaksesi =)

    VastaaPoista
  6. No jopas olet tehnyt monta upeaa löytöä!

    VastaaPoista
  7. Anniina: no johas! Täällähän törmää tuttuihin :) Ilman muuta vaan kanssa oma blogi pystyyn. Mäkin mietin aikani ja tältäkin poropeukalolta tämä on jotenkin onnistunut. Tosin Hannis on kyllä toiminut mun blogitukihenkilönä :)

    FanniAuroora: kiva jos liityt lukijakseni. Tervetuloa! :)

    Marika: kiitos :) Laitoinkin jo sitä etiäpäin ja tein nuo 7 tunnustusta itsestäni.

    Marjo, Virpi ja Maikki: Kiva jos tykkäsitte!

    VastaaPoista